maanantai 3. heinäkuuta 2017

hautausmaahiippailua ja näyttelyn pystytystä

Melkein voisi luulla, että olen unohtanut tämän blogin kokonaan tai sitten en ole liikkunut kotoa mihinkään pitkiin aikoihin. Kumpikaan ei ole totta. Olen vaan ollut niin laiska, etten päivitykset on jääneet ajatuksen tasolle.
Toukokuun lopulla lähdin tyttären "assariksi" ripustamaan hänen Evakkotarinoita valokuvanäyttelyä Heinäveden Uuteen Valamoon.


Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt vuosia ja silloin olimme liikkeellä talvisaikaan. Ainoa asia, joka on erityisen kirkkaana edellisestä reissusta muistoissa on jäätävä kylmyys! 



Matkanteko sujui mukavasti; tytär ajoi ja minä katselin maisemia!
Ensin majoituimme, sillä luostari tarjosi meille pitkämatkalaisille yösijan. Sen jälkeen ryhdyimme hommiin, jotka olivatkin melko haastavat!


Kuvassa luovutettu alue, jolta haastatellut evakot ovat lähtöisin.


Tämä valokuvanäyttelyn ripustaminen on minulle melko uutta, mutta tilkkutöitä olen pääsyt ripustamaan ammattilaisten apuna.


Kaikki kuvat tarinoineen saatiin seinille. Tytär on haastatellut ja kuvannut 16 evakkoa. Tarinat ovat hyvin koskettavia, mutta katkeruutta ei löydy kenenkään kertomuksesta. 
Näyttely on esillä 13.8. asti. Osoite on Valmanontie 42, Heinävesi.
Voit tutustua näyttelyyn täällä.


Valamo opistossa on etenkin kesäisin paljon kädentaitojen kursseja, tämän erityisen kauniin käspaikan huomasin opiston aulassa.


Iltakävelymme suuntautui vanhalle hautausmaalle pienen matkan päähän. 


Alue on ortodoksisen perinteen mukaisesti luonnontilassa eli siellä ei ole hautausmaille tyypillistä puistomaista tunnelmaa. Ei leikattuja nurmikenttiä, eikä hiekkateitä hautarivien väleissä. Vain pieniä polkuja, jos niitäkään. Joidenkin hautojen päällä on karjalaisen perinteen mukaisia grobuja eli haudanpäällistaloja. Ne on rakennettu hirsistä ja laudoista. Kuten huomaat, niissä on todella taidokkaat puuleikkaukset päätylaudoissa.


Suurimmalla osalla haudoista seisoi perinteinen, puinen ortodoksi risti. Ortodoksisen ristin erottaa luterilaisesta tuo alempana oleva poikkipuu, joka on aina kuvan mukaisesti vino. Jäkälät ja naavat koristavat lähes jokaista ristiä. Hautausmaalla lepää parisataa luostari- kilvoittelijaa, Petsamon ja Konevitsan luostareiden viimeiset veljet sekä Lintulan luostarin nunnia.
Kilvoittelijoiden hautaristeissä lukee mielenkiintoisia asioita, kuten kilvoitteluvuosien lukumäärä ja mm. se, mikä oli kilvoittelijan asema. Oliko hän viitankantaja vai kuuliaisuusveli, kenties munkki tai peräti arkkimandriitta (ansioitunut luostarin johtaja tai pappismunkki).



Erikoisin hauta lienee tämä kirjailija Pentti Saarikosken hauta, jota koristi ties kuinka monta kynää. Suurin osa kuulakärkikyniä, mutta joukossa myös lyijykyniä. Katetun ristin pokkipuulla oli myös kolikoita ja pieni kirjelappu. Saarikoski ei ollut ortodoksi, vaikka viettikin viimeisinä vuosinaan paljon aikaa Valamossa. Omaisten toivomuksesta hänet on kuitenkin haudattu tänne. 


Hauta erottui jo kaukaa väriläikkänä muuten hyvin ruskeassa maassa. Muitakin kuuluisuuksien hautoja paikalta löytyy, ainakin mieleen tulee nyt Rauni Mollberg.


Hautausmaalla sijaitsee kaksi tsasounaa, joista kuvassa Herman Alaskalaisen tsasouna.


Tsasounan takaseinässä on kaunis puuveistos. Joku lintu on huomannut sen päällä olevan hyvän paikan pesälle. Tämä vanha hautausmaa on tutustumisen arvoinen paikka, paljon mielenkiintoisia asioita.




Itse luostarialue on hyvin hoidettua ja koko vierailumme ajan siellä hääräsi puutarhuri nurmikoita haravoiden ja kukkia hoitaen. Edellisen vierailun aikana nukuimme askeettisemmissa huoneissa, nyt oli oma kylpyhuone. Televisioita tai radioita ei huoneissa tietenkään ole ja alueella hiljennytään muistaakseni jo klo 21. Toki senkin jälkeen voi ulkona liikkua, mutta ei ole sopivaa mekkaloida. Vierailijoiden on myös mahdollista lainata luostarin polkupyöriä. Niillä on kätevää polkaista tutustumaan ympäristöön. Alueelta lähtee kaksi luontopolkua, toinen metsäinen ja toinen järvenrantaa kulkeva.


Valamo on tunnettu hyvistä ruuista, viineistä ja munkeista. Ja nyt tarkoitan niitä sokerimunkkeja! Tässä rakenuksessa on pieni myymälä, josta saa monen muun matkamuistoksi sopivan tuotteen lisäksi niitä Valamon kuuluisia viinejä ja kuohuvia. 


Alueen puut ovat todella mahtavia!


Kannosta jo näkee, että monta runkoa on lähtenyt kulkemaan samaa matkaa.
Jos satut kesälomallasi liikkumaan Heinäveden suunnalla, kannattaa poiketa!

Niin, ja siellä kukkui käki!
Vaikka kuinka pitkään!



maanantai 13. huhtikuuta 2015

keväinen luontoretki Helsingissä

Eilen valjastin selkäni kamerarepulla ja hyppäsin fillarin päälle aikeissa tehdä kunnon luontoretki. Tuli poljettua ainakin 30 kilsaa ja nähtyä paljon luontokappaleita. 


Tapanilan kulmilla kirmaili iloinen lokkilauma. Tai parvi. Kivoja tyyppejä kun eivät kirkuneet ja tuossa alapuolella voisi vaikka grillata, eikä ne tulisi varastelemaan makkaroita. En kyllä tiedä, saako liikenneympyröissä grillata.




Ihan siinä vieressä on on koirapuisto, jossa voi treenata agilityä. Siellä näin tämän kamalan pitkäkaulaisen saksanpaimenkoiran. Ehkä sukua kirahville.



Päätin lähteä kohti etelää ja Viikissä törmäsin pikimustaan, kesyyn gorillaan. Siinä se istui kävelytien reunassa ihan kirjaston kulmilla. Tosi söpö. Harmi, ettei ollu banskuja mukana, olisi saanut syöttää tuolle. Ainakaan mitään kieltotaulua ei ollut näkyvillä.




Viikissähän on Yliopiston neljä tiedekuntaa ja yksi niistä on eläinlääketieteellinen. Joku vakavasti sairas lehmä on päässyt karkuteille ja jäänyt lepäilemään tuon katoksen päälle eikä suostu tulemaan sieltä alas. Sillä on tunnistetiedotkin tuolla takapuolessa.



Viikissä vastaan tuli myös rouva pienokaisineen. Luna-koira oli jo liki 11 v, mutta sai  rataskyytiä päivittäin.




Matkan varrella oli paljon ihmisiä ja osa oli kiivennyt torneihin. Mutta tuskin siellä mitään kovin vaarallisia eläimiä oli liikkeellä, kun jotkut seisoivat ihan rauhallisina maassa.





Yllättäin näin kivoja töyhtöpäitä nokkimassa kosteikolla. Niitä oli useita ja välillä lentelivät ja pitivät kivaa meteliä.


En tajunnut, että olin polkenut jo näin kauas! 


Sen verran järkytyin tuosta yllättävästä Amerikkaan joutumisesta, etten ole ihan varma, oliko tämä puhveli tuolla läntisellä Pohjois-Amerikkan mailla vai Kivinokassa.



Herttoniemen siirtolapuutarhassa asteli erittäin isokokoinen kurki. Saattaa olla myös harmaahaikara. En oikein tunne näitä lintuja. 



Kivinokan uimarannalla olisi ollut telttasauna, mutta ei ollut lämpimänä. Kävin ystävän mökillä kuikuilemassa ja kappas vaan, siellähän pidettiin jo taukoa remppahommista. Mökin ihastelun jälkeen polkaisin kotimatkalle.



Viikissä törmäsin tuttuihin ja poikkesimme kahville Gardeniaan. Siellä on se trooppinen puutarha ja nämä suomilinnut eivät jaksa elää tropiikissa ja olivat siksi siellä kahvilan puolella. Aika lämmintä ja kosteaa kahvilan puolellakin on. Samainen töyhtis, minkä näin ulkona, oli tullut sisätiloihin kuivattelemaan jalkojaan.



Oranssijalkainen voisi olla meriharakka, mutta en ole varma. Kivellä istuu erästiainen tai joku muu. Siis en kertakaikkiaan tunne näitä porukoita. Olisi pitänyt katsoa nuo nimilaput. Lintukirja on, mutta se on mökillä. Voisikohan tuo kepin päässä oleva olla keltavästäräkki?


Kuvasta tunnistan urossorsan ylhäällä vasemmalla. Sen vieressä ehkä telkkä ja musta on varmaan mustakana. Molemmat näin myös livenä, mutta en jaksanut kaivaa kameraa laukusta.


Nyt taidan tuntea nämä! Värikäs on sinitiainen ja toinen on kuusitiainen. Jälkimmäisen päättelin tuosta kuusen kävystä jota se yrittää syödä kita auki. Tai ehkä se vaan laulaa, mene ja tiedä näitten jutuista.


Äiti-oranki oli tuonut pikkuisen vauvansa kurkistelemaan sukulaisiaan. Normaalisti se asuu tuolla tropiikissa, mutta käy välillä asiakaspuolella kahvilla. Aion vastaisuudessa keskittyä näihin isompiin eläimiin. Linnut on jotenkin niin hankalia ja vilkasliikkeisiä. Usein ne piilottelee itseään ja huutelee salapaikoistaan. Siinä ihminen sitten turhautuu ja lähtee pois. 
Kuitenkin ihan hyvä ja monipuolinen luontoretki. Kotona ehdin viedä fillarin varastoon ja sitten tuli sade. Jo Kivinokassa alkoi tuulla ja koko kotimatkan ajan se tuntui vain yltyvän. Ei mikää lempeä kevättuuli vaan kunnon kiduttava kylmätuuli. Onneksi pääsin lämmittelemään ja rentouttamaan riutunutta kroppaani saunan sulolämpöön.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Turku Åbo

Nyt voin sanoa käyneeni Turussa. Olen siellä käväissyt aieminkin, mutta ne on ollut semmoisia Turun laivalle menoja, korismatseissa käyntejä ja työmatkankin sinne olen joskus muinoin tehnyt. Näillä aiemmilla kerroilla en mitään koko kaupungista nähnyt, mutta nyt on nähty sitä ja tätä. Oppaaksi minulla oli onni saada hyvin kaupungin tunteva Tilkkuilo!



Oppaani seisoi aseman kulmalla, kuten oli luvannutkin. Rautatieasemalta lähdimme kävelemään pitkin Käsityöläisenkatua. Matkan varrella osui silmiin useita upeita rakennuksia. Tämä kaunis talo on Puutarhakadulta.



Kauppahallit ovat aina mahtavia. 



Hallissa oleva junanvaunukahvila oli hauska.


Penkit, pöydät ja hattuhyllyt vanhaan tyyliin. Ei sentään heilunut kuin juna. Tosin ei me sitä käyty testaamassa oli muut paikat mielessä.



Hallissa ei saanut velttoilla pullo takataskussa, polttaa tupakkia eikä olla koiran vietävissä. Minut kyllä yllätti se, miten paljon kaupungilla oli eläimiä.



Kaksi alpakkaa piti lounastaukoa pienessä pilttuussaan keskellä katua. 


Eikä siitä kauas tarvinnut köpötellä, kun tämä nälkiintynyt hevonen tuli vastaan. Olisi tehnyt mieli hakea hieman alpakoiden apetta tälle ressukalle.



Rafael Saifulin on tehnyt tämän Onnenhevosen. Ensin nimi vaikutti oudolta, Onnenhevonen ja noin laiha. Voi laihuus tietty olla jollekin onnellisuuden mitta. Mutta ei se siitä ole nimeään saanut. Hevosen koskettamisen sanotaan tuovan onnea. Hevonen kuuluu kolmen onniveistoksen ryhmään, jotka Saifulin teki vaimonsa muistoksi. Veistokset ovat rakkauden ja inhimillisyyden symboleja. Teos on valettu pronssiin Milanossa ja sen pintaa peittää eri maiden rahoja ja kunniamerkkejä. Tämä on jo kerran jouduttu poistamaan ilkivallan takia. Saifulin vahvisti hevosen jalkoja ja Loimaan kivi lahjoitti sille kunnon jalustan. Nyt turkulaiset antakaa hoikkajalan olla rauhassa!


Pinnassa on todella paljon katsottavaa. 


Miksi lehmän suunpielet menee alaspäin? Ei hymyilyttänyt, ei sitten millään, vaikka yritin kaikkea; chees, muikku ja mitä niitä nyt onkaan.


Hylje seisoskeli kaupunki-infon edessä.


Joo-o, kyllä Turussa on myös norsuja. Ainakin tämä yksi seistä pönötti Historian ja nykytaiteen museon korvilla. Rakennus on ollut Hans von Rettingin yksityinen palatsi. Norsu näyttää joko koveralta tai kuperalta, kun sitä katsoo noin tai näin. Tuijottele ja ihmettele. Jokiranta on viehättävä, jopa tuulisena lumettomana talvipäivänä. Saati sitten kesällä!



Hauskoja tyynyjä! Tämä on niin #kissmyturku !



Turussa on kuulemma ollut ratikka, mutta ei enää. Kai ne kuitenkin sitä kaipaa, kun kankaisiinkin ovat sen painaneet. 


En olis ikinä uskonut, että åboriginalit onkin tehty Afrikassa! Ihan mieletöntä, kuitenkin ne oli ihan vaaleita. Vain Turussa kaikki on mahdillista! 


Ihan tässä Vähätorin lähellä käytiin syömässä.


Paikka oli Tiirikkala ja lounaana Maalaissalaatti. Mahtava annos ja vielä hyvää! Samaan alle kympin hintaan kuului kahvit ja laskiaispullat. Suosittelen laskiaisen jälkeenkin. Silloin varmaan joku toinen jälkkäri.


Maan allakin sujuvasti liikkuva opas tiesi tällaisenkin paikan Linnankadulla! Avaimen hän osasi hakea läheisestä ravintolasta ja sitten kierreportaita alas ja kellarista löytyi Pyhän hengen kappeli. Kappeli on rakennettu ikivanhan kirkon kuoriosan raunioille. Tätä voi varata ja mennä vaikka naimisiin, jos on löytänyt hyvän puolison. Kappelia ylläpitää Casagranden suku.


Tämä on upein Jeesus + risti-kombinaatio, minkä olen nähnyt! Tosi kärsimystä, rautalanka kuvastaa sitä hyvin.


Jo ennen kappelivierailua käytiin Koulussa. Komea oli ovenripa, mutta ei täältä oppia saanut, olutta kylläkin. Ja Apteekista ei saa päänsärkyyn apua, mutta sen sijaan saattaa saada päänsärkyn, jos pitkään viihtyy. Koulu oli upea rakennus, varmasti ihan erilainen tunnelma siellä on aikanaan ollut kuin näissä nykyajan lättänöissä kouluissa, jotka on niin matalia, että pitemmät pojat joutuu kulkemaan selkä kumarassa.


Kaikenlaisia patsaita, oikein hienoja ja historiallisia tavatiin, mutta tämä oli outoudessaan ihan ylivertainen. En löytänyt mitään tietolaattaa, josta olisi käynyt tekijä ilmi. Ehkä se ei halunnut tulla julkisuuteen. Ymmärrän. Taitaa olla joogi.

PS. Sain oppaaltani patsaaseen liittyvän linkin ja sieltä selvisi, että näitä patsaita olisi kaikkiaan neljä. Tekijä on Kari-Petteri Kakko. Patsas on nimeltään  TÄNÄÄN ja tyyppi on teini-ikäinen, joka etsii sisäistä rauhaa lootusasennossa. Enpä edes huomannut, että hänellä on kuulokkeet korvilla. Ne auttavt unohtamaan ympäröivän todellisuuden.  


Tuomiokirkkoon tutustuminen hoidettiin katsomalla tätä pienoismallia. Täytyi jättää jotain ensikertaan.


Mutta Turunlinna, sillä kyllä käytiin! Olisin halunnut jäädä sinne vaikka yöksi! Kysyin yhdeltä oppaalta, onko sellaista mahdollisuutta, että saisi jäädä, mutta ei ollut. Voisihan sitä joskus kuitenkin yritää piiloutua ja niinkuin unohtua jonnekin salaiseen paikkaan. Vaikka tuonne alapuolen kuvan saarnastuoliin.


Linnassa on kaksi kappelia ja yksi kirkko. Täällä pidetään myös vihkimisiä ja on hyvin suosittu. Juhlat voisi sitten pitää vaikka Kuninkaan salissa


Linnassa ja sen ympäristössä oli viime kesänä kuvattu Mika Kaurismäen elokuvaa The Girl King. Elokuvan pukuja, asusteita, rekvisiittaa ja muuta tilpehööriä on näytteillä. Myös lavasteisiin ja pukujen valmistukseen voi tutustua (tv). Pukuja on ollut tekemässä aikamoinen lauma alan ammattilaisia ja sellaisiksi opiskelevia. Elokuva kertoo noin suurinpiirtein Ruotsin Kuningatar Kristiinasta. Kristiinaa esittää ruotsalainen Malin Buska. Kuningatar luopui kruunusta jo alle 30-vuotiaana. Odotan tätä leffaa kovasti.



Varjoja linnan kappelissa.



Nuo ikkunat ovat mielettömän kauniita!


Sitten kun tänne linnaan aletaan tehdä yövierailuja, otan huoneeksieni tuon ylimmän ikkunan.

Sain Tilkkuilolta muistoksi hauskan Aapise. Olen jo oppinut aan ja seuraavaks otan peen. Kuuntelin jo sitäki ja siellä puhuttii panaanist ja pampist. Tosi kivoja molemmat. Elämäni ensimmäisen kerran kun kuulin Heli Laaksosen lukevan runoja tuolla länsimurteella, en tajunnut mitään. En kertakaikkiaan. Ajattelin vaan, että hullu ihminen, puhuu, vaik ei osaakaan. Sittemmin ole oppinut ymmärtämään, jos puhe ei ole kamalan nopeaa. 

Kiitokset maan mainiolle oppaalleni Aapisest ja erinomaisesta seurasta ja paikkojen esittelystä. Turku on Ihan Kiva Paikka!
Kuvia ja juttuja olisi vaikka kuinka paljon, mutta
son ny täsä.